Image

Et ole yksin!

Seuramme on mukana Et ole yksin hankkeessa

Olemme mukana Et ole yksin hankkeessa pilottiseurana, koska haluamme olla edistämässä jokaisen
oikeutta nauttia urheilusta turvallisesti, sekä tulla kohdelluksi tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti.

Et ole yksin on Suomen ensimmäinen kohdennettu tukipalvelu, johon epäasiallista käytöstä
kohdannut urheilija, vanhempi tai valmentaja voi olla yhteydessä ja saada apua. Valtakunnallisen
tukipalvelun lisäksi hankkeessa vahvistetaan lasten ja nuorten itsemääräämisoikeutta sekä lisätään
vanhempien ja valmentajien tietoja nuorten kokeman väkivallan ja häirinnän ehkäisystä.

Pilottiseuroissa kehitetään väkivaltaa ja häirintää ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, joita myöhemmin
levitetään urheiluyhteisössä laajemmalle. Pilottiseurat pääsevät olemaan suunnannäyttäjiä häirinnän ja
väkivallan ehkäisytyössä.

Mitä ennaltaehkäisevä työ pitää sisällään?

Ennaltaehkäisy alkaa tiedon lisäämisestä ja avoimen ilmapiirin luomisesta seurassa. Mitä enemmän
urheilijat, vanhemmat ja valmentajat väkivallan ja häirinnän ilmiöstä tietävät, sitä hankalampaa
väärintekijöiden on toimia. Tulemme levittämään Et ole yksin hankkeessa kehitettyjä tietomateriaaleja
urheilijoille, vanhemmille ja valmentajille.

Tasaisin väliajoin tarkastetut toimintatavat, säännöt ja ohjeistukset suojaavat nuoria urheilijoita.
Kehitämme siis myös omia sisäisiä prosessejamme väkivaltaan ja häirintään puuttumiseen yhdessä
Väestöliiton ja lajiliittomme kanssa.

Miksi tätä tarvitaan?

Väkivallan ja häirinnän ennaltaehkäisyä on parasta vahvistaa silloin, kun mitään ei vielä ole tapahtunut.
Mikään alue yhteiskunnassa ei valitettavasti ole vapaa näistä ilmiöistä ja emme voi olettaa, että juuri
meidän seuramme olisi. Haluamme siis varmistaa, että kaikilla on nyt ja jatkossakin hyvä olla seurassamme.

Väkivalta ja kiusaaminen urheilussa ovat todellisia ilmiöitä. Poliisiammattikorkeakoulun selvityksen mukaan
vuosina 2016–2017 tehtiin 48 rikosilmoitusta kilpailu- ja harrastustoimintaan tapahtuneista
seksuaalirikoksista. Näissä 48 tapauksessa oli yhteensä 69 uhria. LIITU tutkimuksen mukaan
urheiluharrastus on kolmanneksi yleisin paikka kiusaamiselle koulun ja netin jälkeen. MLL:n verkkokyselyn
mukaan suoraan loukkaavan kohtelun ja kiusaamisen kanssa on tekemisissä joka viides urheilua harrastava
lapsi ja nuori, joko loukkaavan kohtelun kohteena tai itse muita kiusaavana.

Haluamme olla mukana tekemässä työtä sen eteen, että tulevaisuudessa koko suomalaisen urheilun kenttä
olisi entistä turvallisempi paikka ja tuottaisi iloa kaikille sen piirissä oleville.

Kaikki urheilun parissa toimivat ovat tervetulleita ottamaan yhteyttä Et ole yksin-palveluun. Lue lisää
osoitteessa www.etoleyksin.fi.