Maaliskuun kuukausikirje Kevät etenee vauhdilla

Saara LaitinenAjankohtaista, Uutiset

Kevät etenee vauhdilla, ja pelikentillä on nähty upeita suorituksia.  Maaliskuu tuo mukanaan tiukkoja otteluita, treenejä ja tärkeitä hetkiä joukkueiden kehityksessä. Samalla katseet alkavat jo kääntyä kohti kevään ratkaisupelejä ja kauden huipennuksia. Useassa sarjassa taistellaan tiukasti kevään Final Four- ja Play Off paikoista. Jatketaan yhdessä kovaa työtä, kannustetaan toisiamme sekä nautitaan koripallon tuomasta energiasta.

Kumppaniuutisia

Seuran pääyhteistyökumppani Tackla on muuttanut Liikuntamyllystä Herttoniemeen ja samalla muuttuvat asiointikäytännöt. Uusi toimitila sijaitsee osoitteessa Kirvesmiehenkatu 4, 00880 Helsinki, Herttoniemi.

Tackla uudistaa toimintojaan Helsingin toimipisteen osalta, ja jatkossa saamme yhä joustavampaa palvelua sillä Tackla keskittyy seura- ja yrityskaupan kehittämiseen.

Uusissa tiloissa tulee olemaan mm. esittelytilat, neuvottelutila, merkkaamo sekä pieni varasto (pääosin sovitussarjoille + varastoitaville seuratuotteille).

Odotetaan, että kaikki saadaan kunnolla pyörimään, niin mennään visiitille. Sitä ennen voi jo käydä paikan päällä ihailemassa uusia tiloja ja ostaa vaikka oma seurapaita, jolla kohti kesää!

Käy klikkaamassa itsellesi oma paita www.tackla.fi

Helmikuun kohokohdat 

Helmikuu on ollut täynnä toimintaa ja hienoja hetkiä Pantteriperheessä

Talvilomaleiri – Hiihtolomalla nuoret pelaajat pääsivät treenaamaan, oppimaan uutta ja pitämään hauskaa koripallon parissa Vuosaaressa pidetyllä leirillä. Kiitos kaikille osallistuneille!

Ystävänpäivä – Nostettiin ylös joukkuehenkeä ja ystävyyttä, mikä yhdistää meidän seuraa. Ystävyys lajin parissa ja lajiin tekevät koripallosta erityisen lajin. Joukkuekaverit ovat enemmän kuin pelikavereita – he ovat perhe.

U20 EYBL-turnaus Bolognassa – U20-joukkue jatkoi tason mittaamista kansainvälisessä ympäristössä ja haki paitsi arvokasta pelikokemusta kovatasoisessa turnauksessa myös onnistumisia. Yhdessäoloa maailmalla. Hienoa duunia koko joukkueelta!

Maaliskuun tapahtumakalenteri 

Maaliskuussa pelitahti kiihtyy entisestään. Joukkueemme kisaavat kansainvälisillä ja kotimaan kentillä.

2013 syntyneet pojat BBBL-turnauksessa Latviassa – U12 pojat lähtevät hakemaan arvokasta kansainvälistä pelikokemusta ja näyttämään taitojaan kovatasoisessa BBBL-turnauksessa Latviassa 7-9.3.2025

Sarjapelit hurjassa vauhdissa – Maaliskuu tuo mukanaan paljon pelejä kaikilla tasoilla. Nyt on loistava hetki tulla kannustamaan joukkueita kotikentille.

Miesten kotiottelut:
Ti 18.3 klo 19.00 vs Pyrintö – Herttoniemenrannan liikuntahalli
Ti 25.3 klo 20.00 vs HyPo – Herttoniemenrannan liikuntahalli

Naisten kotiottelut:
Su 16.3 klo 14.00 vs JBA – Herttoniemenrannan liikuntahalli
Su 23.3 klo 17.00 vs Turun NMKY – Herttoniemenrannan liikuntahalli

Tule mukaan kannustamaan ja seuraamaan vauhdikasta koripalloa!

Hallituksen terveiset 

Kevät etenee nopealla vauhdilla, katupölyä ja siitepölyä tiedossa samaan aikaan flunssaa ja influenssaa pyörii siellä missä paljon porukkaa. Jaksetaan treenata fiksusti eli huilataan, jos väsyttää eikä tulla sairaana tai liian aikaisin treeneihin. Se ei tee hyvää puolikuntoiselle pelaajalle eikä omalle joukkueelle, jossa tauti voi levitä ikävän hanakasti.

Pidetään huoli itsestämme ja toisistamme, muistetaan käsihygienia ja pärskitään hihaan.

Abiturienttien, peruskoulun päättävien ja yläastetta valitsevien on hyvä muistaa uni ja lepo treenin osana. Kasvu tapahtuu nukkuessa ja vastustuskyky vaatii unta.

Hyvää Ramadanin aikaa ja pääsiäisen odotusta kaikille!

Kumppaniksi WB-Panttereihin

Kutsumme yrityksiä mukaan kumppaniksi tekemään menestystarinaa Suomen legendaarisimman koripallobrändin kanssa. Joka vuosi Suomen koripallomestarit nostavat ilmaan Pantteripatsaan, jonka suomalaisen koripallon legendat ovat lahjoittaneet Koripalloliitolle.

Jos olet tai tiedät jonkun, joka on kiinnostunut kumppanuudesta WB-Panttereiden kanssa, olethan matalalla kynnyksellä yhteydessä sähköpostitse toimisto@wb-pantterit.fi

Käy myös tutustumassa: Kumppanit

Mahdollistetaan liikunnan riemu kaikille!

Yksityishenkilöt voivat tukea toimintaamme lahjoituksin, kannatus- ja kummijäsenyyksin.

Täältä: Kummitoiminta