Koronakäytäntöjen päivitetyt ohjeet

Saara LaitinenAjankohtaista, Uutiset

Hei Kaikki!

Pyydämme kaikkia WaPalaisia seuraamaan alati muuttuvia ja päivittyviä ohjeita sekä noudattamaan niitä.

Seuran ohjeistukset Pandemiatilanteen aikana aiemmin ja edelleen noudattavat niitä ohjeita ja määyksiä, joita kulloinkin tulee urheiluseuroissa noudattaa.

Helsingin kaupungin ohjeet pätevät Seuran harjoituksissa ja peleissä.

Tilanne 10.1.2022 alkaen ja toistaiseksi

Aikuisjoukkueiden toiminta on tauolla ainakin 31 1.2022 asti poislukien naisten edustus eli N1D toiminta. Ottelut pelataan ilman yleisöä.

Junioritoiminta jatkuu 2003 ja myöhemmin syntyneiden ryhmissä, pelit järjestetän ilman yleisöä.

Kaupungin ohjeistus

Koronapassin käyttö ja terveysturvallisuus sisäliikuntatiloissa:

· 16 vuotta täyttäneiltä; ohjatun harrastustoiminnan järjestäjät varmistavat, että osallistujilla on koronapassi​

· Lasten ja nuorten harrastustoiminta ja ottelut/kilpailut; aikuisilta ohjaajilta ja toimitsijoilta edellytetään koronapassi, elleivät ole palkkatyössä​

· Ammattilaisurheilupoikkeuksessa koronapassi edellytetään valmentajilta ja ohjaajilta, elleivät ole palkkatyössä​.

HUOM! Koronapassiksi kelpaa jatkossa myös EU:n ulkopuolella myönnetty koronapassi.

Seuran tarkennus

Vain täysin terveenä harjoituksiin ja otteluihin, mikäli sairastat koronan, hoida, lepää hyvin ja malta toipua kunnolla. Ei liian aikaisin fyysisesti voimakkaisiin harjoituksiin, nosta rasitustasoa maltilla.

Maskin käytöstä

Maskia käytetään tiloissa aina, poislukien urheilusuoritusten aikana. Maskin käyttö koskee kaikkia 12 vuotta täyttäneitä ja sitä vanhempia.

Liikunnallista kevättä ja huolehditaan terveysturvallisesta liikunnasta!