Wartti Basketin perustaja rehtori Aatto Tanninen saatettiin viimeiselle matkalle

Saara LaitinenAjankohtaista, Uutiset, Yleinen

Wartti ry:n perustaja, Vartiokylän yhteiskoulun ja lukion pitkäaikainen rehtori Aatto Tanninen on tänään saatettu viimeiselle matkalle. Vartiokylän Yhteiskoulun rehtori Aatto Tannisella oli unelma rakentaa koulu ja perustaa urheiluseura. Näin tapahtuikin ja 1961 avatussa koulussa aloitti myös Urheiluseura Wartti ry. Koulun joukkueena toimintansa aloittanut Wartti kasvoi vähitellen merkittäväksi itähelsinkiläiseksi koripalloseuraksi, joka saavutti menestystä 1960- ja 1970-lukujen taitteessa myös lentopallon saralla voittaen kolmena vuonna naisten Suomen Mestaruuden. Koripallossa on kasvatettu vuosien aikana monta merkittävää sukupolvea niin tytöissä kuin pojissa.

Aatto Tanninen ja hänen vaimonsa Astrid loivat vuosien ajaksi Puotilassa sijaitsevaan kouluun ainutlaatuisen hengen. Opettajakunta kaikkineen oli koulussa mitä esimerkillisin ja monen nuoren jatko-opinnoille luotiin erinomainen pohja. Ei ole sattumaa, että Puotila-Vartiokylän alueella on ollut kautta vuosien henki, joka hakee Helsingissä vertaansa. Tässä hengenluonnissa on Tannisen pariskunnalla, erityisesti rehtori Aatto Tannisella ja hänen perustamallaan Wartti seuralla ollut suuri merkitys.

WB-Pantterit kunnioitti 10.9.2019 edesmennyttä Wartin perustajaa viime viikonloppuna pelaamalla surunauhoilla ja pitämällä hiljaisen hetken Kallahden liikuntahallilla, Vuosaaressa.

WB-Pantterit Hallitus